Whitelines - Ääni ja Vimma 2010

Whitelines sai alkunsa kesällä -09 ja siitä lähtien on keikkaa tehty kaikenlaisissa tilaisuuksissa (esim. iltatori-tapahtumat, Oscar-baarissa, Sampea ja Samppanjaa festivaali, Wanuva-rock), viime marraskuussa tuli napattua voitto kotiin Savon Itoli/bändikisasta, musiikkityyliä voisi sanoa pop/rock/funk sekoitukseksi. Tarkoitus olis metsästää enemmän keikkoja oman paikkakunnan ulkopuolelta ja saada omaa musiikkia levitettyä esim. demon kautta, ja tietty kaiken tämän lisäksi koko ajan kehittää omia soitto- ja biisintekotaitojamme. Ensimmäisenä meidät erottaa muista bändeistä varmaankin musiikkityyli, joka ei ole suomalaisille bändeille kovin tyypillinen, toiseksi ollaan kaikki esiinnytty erilaisissa kokoonpanoissa pienestä iästä lähtien joten esiintyminen tulee kaikilta jo luonnostaan, kolmanneksi voisi sanoa omat biisit, jotka erottuvat massasta ja jäävät mieleen. Bändin suurimmat vaikuttajat ovat Jimi Hendrix, Led Zeppelin, RHCP. Inhokkiasiaa ei ole vielä tullut vastaan, yritetään pysyä positiivisella linjalla! Jos bändi saisi muuttaa yhden asian tässä maailmassa: Hmmmmmm no noitahan löytyisi… jokainen sais välillä (tai vähän useamminkin!) ottaa järjen käteen ja miettiä enemmän mitä “me” halutaan ja vähemmän mitä “minä” haluan. ILmastonmuutos-kysymys vois olla ihan hyvä esimerkki tästä, jos me ei sitä korjata niin eihän sitä tee kukaan muukaan ja sitten saadaan jokainen syyttää vain itseämme.
