Millenium Actress - Ääni ja Vimma 2010

Perjantai, 23 Huhtikuu 2010, 11:23
Kategoria: Tapahtumat, Ääni ja Vimma 2010
Avainsanat: , , , , ,

millenium_actress_480

Bändin ikä on kryptoniittiin kaiverrettu. Siitä ei ole vielä tietoa. Eräänä myrskyisenä yönä tapasi Nikolas Anselmus Teräsmiehen kantakapakassa. Teräsmies käski Nikolas Anselmusta vaihtamaan nimensä ja julkaisemaan tupla-albumin. Nikolas Anselmus vaihtoi nimensä vuonna 2010 pelkäksi Nikoksi. Tämän jälkeen hän joutui perustamaan yhtyeen, jonka kanssa hän voisi julkaista tupla-albumin. Joten hän perusti kauan sitten kadonneen lievästi vammaisen veljensä Tatun kanssa bändin nimeltään Millenium Actress. Ensivuonna on siis luultavasti ehkä mahdollisesti tulossa tuplatyyppinen albumi Niko92 ja ystävät. Ehkä. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu päästä ulos rottahäkistä ja niin kuin aina ennenkin - Valloittaa maailma. Bändin kolme vahvuutta ovat reisilihakset, intellektuelli konsentraatio ja molekyylien hajottaminen ajatuksen voimalla. Bändin suurin vaikuttaja on universaali yhteys maailman jokaiseen ajattelevaan mieleen ja sen yhteyden katkaisu vessassa käynnin ohessa. Bändin inhokkiasioita ovat hanalinppari ja ilkeät, jokseenkin tukevat taksikuskit. Jos bändi pystyisi muuttamaan jonkun asian maailmassa, se olisi lasin syömisestä aiheutuva anaalinen verenvuoto.

Millenium Actress- Haastattelu - Ääni ja Vimma 2010

Millenium Actress - Outro - Ääni ja Vimma 2010 semifinaali

Millenium Actress - Midnigth Dracula - Ääni ja Vimma 2010 semifinaali

Millenium Actress - Undercover Police - Ääni ja Vimma 2010 semifinaali

Millenium Actress - Atmosphere - Ääni ja Vimma 2010 semifinaali

Jätä kommentti: