Damnesty - Ääni ja Vimma 2010

Entisen death metal bändin Crematedin lopettamisen jälkeen Joona Alamäki (kitara) ja Petri Villa (kitara) päättivät jatkaa tekemään yhdessä biisejä. Ensimmäiset biisit tehtiin vuoden 2009 alussa. Pian Tomi Reunanen (laulu) ja Eero Seppälä (basso), jotka olivat Alamäen ja Villan vanhoja kavereita, liittyivät bändiin. Reunanen soitti ensin rumpuja, mutta bändi päätti, että etsisivät rumpalin, jotta Reunanen voisi siirtyä laulajaksi. Seppälä näki ilmoituksen, jossa Markus Snellman (rummut) etsi bändiä. Parin treenikerran jälkeen bändi päätti ottaa Snellmanin riveihinsä. 3 biisin demon nauhoitukset on saatu päätöksen ja miksauksen/masteroinnin jälkeen sitä lähetään arvosteltavaksi sekä mahdollisesti levy-yhtiöille. Tällä hetkellä bändi on päättänyt keskittyä tekemään uusia biisejä ja aloittaa kova keikkailu 2010 syksyllä, koska rumpali on suorittamassa asevelvollisuutta ja basisti sai perheenlisäystä. Bändin kolme vahvuutta ovat asenne, huumorintaju ja rentous. Suurin vaikuttaja on Entombed ja inhokkiasia Salatut Elämät. Jos bändi saisi muuttaa yhden asian maailmassa, se olisi se että Macgyveria ei olisi koskaan lopettu, koska sen jälkeen ei tullut mitään parempaa.
