Junior-kerhon toiminta siirtyy
Junior-kerhon toiminta siirtyy loppukevääksi visuaalisen taidon ja taiteen taloon Valttiin. Toukokuun aikana kaksi kertaa viikossa kokoontuva kerho panostaa retkiin, joita tehdään niin museoihin kuin Linnanmäelle.
Näin ensimmäisenä perjantaina uusissa tiloissa harjoittelimme henkilökuvien kuvaamista sekä lähestyimme kuvaamista muotojen perusteella. Ohjaajamme Petri oli keksinyt meille valmiiksi adjektiiveja, joita piti lähteä kuvauksissa hakemaan.
Kuvausten ohessa opimme, että suunnittelu on tärkeää. Ensimmäisellä kuvauskerralla kuvista jäi puuttumaan osa kädestä tai osa jalasta. Kuvaaminen ei olekaan pelkkää räpsimistä, vaan se vaatii etukäteissuunnittelua.
Tulemme jatkossa kirjoittamaan kerhokerroista. Tässä kuitenkin itse ottamiamme kuvia tältä päivältä.
Merkinnän ovat kirjoittaneet junior-kerholaiset Aleksis ja Roni.
Â



